Mummun leninki

Mummulla oli leningissään ankkureita

Valkoisia ankkureita sinisellä pohjalla

Ei mummu ollut syliin ottaja, halailija tai paijaaja

Mummu teki, meni ja sai aikaan.

                             Ei koskaan pysähtynyt.

Ohi vilahtavasta helmasta tapailin ankkureita, yritin saada kiinni.

Mene nyt siitä pyörimästä, mun pitää ripustaa nää pyykit.

Joskus ehdin nappaamaan, ankkurin tai pari.

Polyesteriankkurit sormissani

Mummu siinä, ulottuvilla

hetken, kunnes

Ja mee-rii-poi-kain pikku-ystä-vät taas jäävät kaipaamaan!

Tuli myöhäinen syksy,

mummu hidastui

Leninki jäi isoksi, ankkurit komeron pimeään.

Mummu tuli eteiseen asti saattamaan.

                             Halaa minua.

                             Ota minua kädestä kiinni.

                             Halaa minua vielä.

Vielä kerran halasin mummua, rutistin hellästi, ennen kuin

vilahdin ovesta rappuun

                             Tein, menin, sain ehkä aikaankin.

Mummu, jäitkö sittenkin kosketusta vaille?

                             Jäänkö elämässäni minäkin?

                             Vai ehdinkö vielä tarrata ankkuriin?

> Takaisin pöytälaatikkoon